maanantai 29. huhtikuuta 2013

Joskus täytyy pyytää apua

Heippa vain!

Suomalainen luonteenlaatu on tunnetusti sellainen, ettei apua hevillä pyydetä. Sehän edellyttäisi sen, että pitäisi tunnustaa jollekin vieraalle ja ennen kaikkea itselle et " minä en nyt selviä tästä yksin". Ihan kuin se olisi maailmanloppu ja hirveä häpeä.

Minulla on tullut nyt tälläinen "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu"-olo  laihdutusprojektini suhteen. Olen kokeillut kaiken ja laista, mutta paino ei ota laskeakseen. Liikuntaa harrastan suhteellisen paljon, viimekin viikolla n. 10 tuntia, mutta ilmeisesti syömiset on sen verran huonoilla kantimilla että paino junnaa paikallaan. Tietenkin treenissä voisi tehoja nostaa. Juosta pikkaisen kovempaa ja salilla tehdä hiukan isommilla painoilla. Mutta kun sekään ei tunnu auttavan.

Noh, mikäs neuvoksi? Tirauttaa itkut, hypätä itsesääliin vellovaan mereen vai kohauttaa olkia ja lyödä kaikki kirjaimellisesti läskiksi. No ei varmana! Ihan jo senkin takia että näistä tuloksista, mitä olen tähän mennessä saanut, on tullut aika paljon positiivista palautetta. Mieli janoaa lisää kehuja ja valokeilassa paistattelua. PLUS olen vouhottanut tätä asiaa niin paljon ympäriinsä, ettei vaan luonto anna periksi, ennen kuin tavoite on saavutettu.
No More.
Kuva täältä.



Niin, mikä tavoite? Kerrataampa kun aika monella se on varmasti unohtunut, sen verran pitkä on ollut matka tässä kulkea. Löimme vetoa poikakaverini kanssa viime keväänä huhtikuussa, että minä tiputtaisin -20 kg ja poikaystäväni lopettaisi tupakanpolton. Takarajaa lupauksille ei asetettu. Sovittiin vaan, että molemmat tekee parhaansa. Poikaystäväni on pitänyt lupauksensa ja ollut nyt hienosti syksystä asti polttamatta. (Olen niin ylpeä sinusta rakas <3) Minulla on homma ns. puoliteissä eli 10 kg on lähtenyt mutta vielä toinen kymppi pitäisi heivata hiton kuuseen. Ja kuten sanoin, homma takkuaa ja pahasti. Suurin ongelma on syömisessä. Se pitäisi laittaa kuntoon.

Noh, onneksi apua löytyy kun rahapussia on valmis vähän raottamaan. Olen kuullut todella paljon positiivista Jutta Gustafsbergin emännöimästä Fitfarm- konseptista. Viimeinen pisara tuli tähän mereen kun kuulin, että eräs puolituttu on saanut tällä ohjelmalla pudotettu 15 kg ja todella lyhyessä ajassa. Minäkin haluan!

Eilen illalla sitten rekisteröidyin palveluun ja maksoin ekan "Superdieetti"-valmennuksen 6 vk:n jakson. Saas nährä, miten Maisan käy :) Vähän kyllä jännittää, mutta olen päättänyt että tämän 6 viikkoa vedän niin täysiä ja tarkasti kuin ikinä pystyn. Kuusi viikkoa on loppuunsa lyhyt aika ja sen jälkeen katsotaan, mitkä on tulokset. Pyrin nyt kirjoittelemaan tännekin jotain kokemuksia tästä Firfarmista ja sen tarjoamista palveluista.

Minua on aina kiinnostanut ja motivoinut erilaiset "onnistujien"-tarinat. Eli painonpudotuksessa ja elämäntaparemontissa onnistuneet ihmiset jakavat kokemuksiaan ja erityisesti kuviaan. Miten paljon ihminen voikaan muuttua!! Ja onhan se vain tosiasia, että normaalipainoinen ihminen on kauniimpi kuin lihava. Fitfarmin kautta onnistuneiden tarinoita pääsee lukemaan täältä.  Olisi kyllä minun unelmieni täyttymys päästä kirjoittamaan omaa "onnistuja"- tarinaa...

Tätä se on ollut pahimillaan/ painavimmillaan....

Ruisrock 2010



Missä mennään nyt...
Kuva otettu tänään 29.4.2013 Oulun Maakunta-arkistolla.
Niin, mikäs olisi sitten tavoite? No että juhannusta 2013 juhlisi Maisa, jonka paino alkaisi numerolla seitsemän...:)

Tavoitteena olisi jotain tämän suuntaista :) Rento ja iloisesti hymyilevä kesätyttö, joka olisi onnellinen omassa rakkaassa kehossa....

Kuva täältä.
 
Mutta sitä ennen....

100% truth
Kuva täältä.





Tuitui rakkaat. Kuullaan taas :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Pelottava uimapuku-kausi

Kuva. Kuva. Kuva. Kuva.

Maisa, miten hurisee?

Facebook aina kyselee meininkejä, joten ajattelin olevan aivan kohtuullista kirjoittaa tännekin tontille jokunen rivi kuulumisia.

Kiitos kysymästä, minulla hurisee hyvin. Viime kesästä, jolloin olen viimeksi tänne kirjoitellut, on kerennyt tapahtua hurjan paljon. Isoimpana asiana ja lyhyesti voin kertoa että syksyn olin Comenius-projektin kautta apulaisopettajaharjoittelussa Taskassa. Eli syksy meni täysin uusissa kuvioissa. Nyt olen kuitenkin palannut ns. normaaliin elämään Ouluun ja jatkan opiskelujani entiseen tapaan. Tuosta harjoittelusta olenkin ajatellut rustata ihan oman postauksen pikapuoliin. Onko kiinnostusta lukea moisesta?

Terve vain! Vammaset ilmeet on täällä taas!


Tietenkään pelkää ruusuilla tanssimista ja kilpajuoksua voitosta voittoon elämä ei ole. Syyskesällä, melko pian Likkojen lenkin jälkeen oikean jalan kantapääni alkoi vihoitella ja Tanskassa ollessani vaiva meni tosi pahaksi. Jouduin lopettamaan juoksemisen ja muunkin liikunnan, kun käveleminenkin oli täyttä tuskaa. Kantapäässä on juoksijoille tyypillinen "kantakalvon tulehdus". Oikeasti kyseessä ei ole tulehdus, vaan sellainen kiputila. Syynä ylipaino, liika kuormitus ja huono lihashuolto. Hoitona lepo, hyvät kengät ja rasituksen minimmoini. Nyt vaiva on hallinnassa, mutta juoksemista se ei vieläkään oiken kestä.

Mitä kuuluu laihdutusprjektille? Kesällä sain juostua Likkojen Lenkin eli 7,5 km aikaan yksi tunti ja yksi minuutti. Sen osalta siis tavoitteeni täyttyi. Painoa on lähtenyt kesän jälkeen n. 3 kg ja tämän aamun paino on 89,7 kg. Sanotaanko että olen puolivälissä lopullista tavoitetta (-20 kg). Tuolle viimeiselle kymppikilolle olen antanut häätöaikaa juhannukseen asti. Aikaa on reilusti, mutta se ei tarkoita etteikö tekemistä riittäisi.

Tekstejä putkahtelee tänne nyt kevään mittaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Aiheina sepustuksille varmasti on ruoka, liikunta, miten saada itsensä liikkuman, vaatteet, elämä ja oleminen. Sen sietämätön keveys ja välillä raskaus. Tervetuloa vanhat lukijat ja te uudet, jotka pistäydyitte kylässä. Pysytään linjoilla. 

.
Kuva

Ei yhtään paskempi syy lähteä lenkille kuin muutkaan :D Kuva

Good outlook.
Milloinkas se rantakausi alkaakaan? Mitähän sitä ehtis sitä ennen? Kuva