Joskus täytyy pyytää apua

Heippa vain!

Suomalainen luonteenlaatu on tunnetusti sellainen, ettei apua hevillä pyydetä. Sehän edellyttäisi sen, että pitäisi tunnustaa jollekin vieraalle ja ennen kaikkea itselle et " minä en nyt selviä tästä yksin". Ihan kuin se olisi maailmanloppu ja hirveä häpeä.

Minulla on tullut nyt tälläinen "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu"-olo  laihdutusprojektini suhteen. Olen kokeillut kaiken ja laista, mutta paino ei ota laskeakseen. Liikuntaa harrastan suhteellisen paljon, viimekin viikolla n. 10 tuntia, mutta ilmeisesti syömiset on sen verran huonoilla kantimilla että paino junnaa paikallaan. Tietenkin treenissä voisi tehoja nostaa. Juosta pikkaisen kovempaa ja salilla tehdä hiukan isommilla painoilla. Mutta kun sekään ei tunnu auttavan.

Noh, mikäs neuvoksi? Tirauttaa itkut, hypätä itsesääliin vellovaan mereen vai kohauttaa olkia ja lyödä kaikki kirjaimellisesti läskiksi. No ei varmana! Ihan jo senkin takia että näistä tuloksista, mitä olen tähän mennessä saanut, on tullut aika paljon positiivista palautetta. Mieli janoaa lisää kehuja ja valokeilassa paistattelua. PLUS olen vouhottanut tätä asiaa niin paljon ympäriinsä, ettei vaan luonto anna periksi, ennen kuin tavoite on saavutettu.

Kuva täältä.

Niin, mikä tavoite? Kerrataampa kun aika monella se on varmasti unohtunut, sen verran pitkä on ollut matka tässä kulkea. Löimme vetoa poikakaverini kanssa viime keväänä huhtikuussa, että minä tiputtaisin -20 kg ja poikaystäväni lopettaisi tupakanpolton. Takarajaa lupauksille ei asetettu. Sovittiin vaan, että molemmat tekee parhaansa. Poikaystäväni on pitänyt lupauksensa ja ollut nyt hienosti syksystä asti polttamatta. (Olen niin ylpeä sinusta rakas <3) Minulla on homma ns. puoliteissä eli 10 kg on lähtenyt mutta vielä toinen kymppi pitäisi heivata hiton kuuseen. Ja kuten sanoin, homma takkuaa ja pahasti. Suurin ongelma on syömisessä. Se pitäisi laittaa kuntoon.

Noh, onneksi apua löytyy kun rahapussia on valmis vähän raottamaan. Olen kuullut todella paljon positiivista Jutta Gustafsbergin emännöimästä Fitfarm- konseptista. Viimeinen pisara tuli tähän mereen kun kuulin, että eräs puolituttu on saanut tällä ohjelmalla pudotettu 15 kg ja todella lyhyessä ajassa. Minäkin haluan!

Eilen illalla sitten rekisteröidyin palveluun ja maksoin ekan "Superdieetti"-valmennuksen 6 vk:n jakson. Saas nährä, miten Maisan käy :) Vähän kyllä jännittää, mutta olen päättänyt että tämän 6 viikkoa vedän niin täysiä ja tarkasti kuin ikinä pystyn. Kuusi viikkoa on loppuunsa lyhyt aika ja sen jälkeen katsotaan, mitkä on tulokset. Pyrin nyt kirjoittelemaan tännekin jotain kokemuksia tästä Firfarmista ja sen tarjoamista palveluista.

Minua on aina kiinnostanut ja motivoinut erilaiset "onnistujien"-tarinat. Eli painonpudotuksessa ja elämäntaparemontissa onnistuneet ihmiset jakavat kokemuksiaan ja erityisesti kuviaan. Miten paljon ihminen voikaan muuttua!! Ja onhan se vain tosiasia, että normaalipainoinen ihminen on kauniimpi kuin lihava. Fitfarmin kautta onnistuneiden tarinoita pääsee lukemaan täältä.  Olisi kyllä minun unelmieni täyttymys päästä kirjoittamaan omaa "onnistuja"- tarinaa...

Tätä se on ollut pahimillaan/ painavimmillaan....

Ruisrock 2010

Missä mennään nyt...

Kuva otettu tänään 29.4.2013 Oulun Maakunta-arkistolla.

Niin, mikäs olisi sitten tavoite? No että juhannusta 2013 juhlisi Maisa, jonka paino alkaisi numerolla seitsemän...:)

Tavoitteena olisi jotain tämän suuntaista :) Rento ja iloisesti hymyilevä kesätyttö, joka olisi onnellinen omassa rakkaassa kehossa....

Kuva täältä.

 
Mutta sitä ennen....

Kuva täältä.

Tuitui rakkaat. Kuullaan taas :)

Pelottava uimapuku-kausi

Kuva. Kuva. Kuva. Kuva.

Maisa, miten hurisee?

Facebook aina kyselee meininkejä, joten ajattelin olevan aivan kohtuullista kirjoittaa tännekin tontille jokunen rivi kuulumisia.

Kiitos kysymästä, minulla hurisee hyvin. Viime kesästä, jolloin olen viimeksi tänne kirjoitellut, on kerennyt tapahtua hurjan paljon. Isoimpana asiana ja lyhyesti voin kertoa että syksyn olin Comenius-projektin kautta apulaisopettajaharjoittelussa Taskassa. Eli syksy meni täysin uusissa kuvioissa. Nyt olen kuitenkin palannut ns. normaaliin elämään Ouluun ja jatkan opiskelujani entiseen tapaan. Tuosta harjoittelusta olenkin ajatellut rustata ihan oman postauksen pikapuoliin. Onko kiinnostusta lukea moisesta?

Terve vain! Vammaset ilmeet on täällä taas!

Tietenkään pelkää ruusuilla tanssimista ja kilpajuoksua voitosta voittoon elämä ei ole. Syyskesällä, melko pian Likkojen lenkin jälkeen oikean jalan kantapääni alkoi vihoitella ja Tanskassa ollessani vaiva meni tosi pahaksi. Jouduin lopettamaan juoksemisen ja muunkin liikunnan, kun käveleminenkin oli täyttä tuskaa. Kantapäässä on juoksijoille tyypillinen "kantakalvon tulehdus". Oikeasti kyseessä ei ole tulehdus, vaan sellainen kiputila. Syynä ylipaino, liika kuormitus ja huono lihashuolto. Hoitona lepo, hyvät kengät ja rasituksen minimmoini. Nyt vaiva on hallinnassa, mutta juoksemista se ei vieläkään oiken kestä.

Mitä kuuluu laihdutusprjektille? Kesällä sain juostua Likkojen Lenkin eli 7,5 km aikaan yksi tunti ja yksi minuutti. Sen osalta siis tavoitteeni täyttyi. Painoa on lähtenyt kesän jälkeen n. 3 kg ja tämän aamun paino on 89,7 kg. Sanotaanko että olen puolivälissä lopullista tavoitetta (-20 kg). Tuolle viimeiselle kymppikilolle olen antanut häätöaikaa juhannukseen asti. Aikaa on reilusti, mutta se ei tarkoita etteikö tekemistä riittäisi.

Tekstejä putkahtelee tänne nyt kevään mittaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Aiheina sepustuksille varmasti on ruoka, liikunta, miten saada itsensä liikkuman, vaatteet, elämä ja oleminen. Sen sietämätön keveys ja välillä raskaus. Tervetuloa vanhat lukijat ja te uudet, jotka pistäydyitte kylässä. Pysytään linjoilla. 

Kuva

Ei yhtään paskempi syy lähteä lenkille kuin muutkaan :D Kuva

Milloinkas se rantakausi alkaakaan? Mitähän sitä ehtis sitä ennen? Kuva

Pian merkittävästi lihava

Huomenta kaunokaiset!

Tämän aamun aamupaino on 93,8 kg. Hieman enemmän kun olin toivonut mutta minkäs teet...

Mutta nyt julistan kahden viikon tehoviikot alkaneeksi! Koska 14.7. lähden juhlimaan äitini kuuskymppisiä Viron maalle ja siihen koneeseen aion astella uudessa painoindeksi-luokassa. Tällä hetkellä olen luokassa "sairaalloisen lihava" ja ton ohjelman mukaan olen mm. vaarassa sairastua erilaisiin sairauksiin ellen pudota painoa.  

Seuraava luokka on "merkittävä ylipaino" ja minun pituisella eli 163 senttisellä (tiedän olen persjalkainen) tuo luokka vaihtuu 92,5 kg painossa. Ja olen nyt vakaasti päättänyt että 14.7 minä painan tuon verran. Aikaa kaksi viikkoa, painoa pitäisi lähteä 1,3 kg. Tiukkaa tekee, mutta tehköön! 

Kuva täältä

Illalla:


Viime viikolla en lenkkeillyt ollenkaan vaan tein pitkästä aikaa punttitreeniä ja muuten otin rauhallisesti. Lauantaina kävin punttisalilla juoksemassa juoksumatolla 7,5 km reilussa tunnissa. Hitto että oli hikinen treeni! Ja tänään kävin viikon tauon jälkeen juoksemassa pyörätiellä ja yllätyksekseni jaksoin juosta 4,7 km ajassa 36 minuuttia. Eli vauhti on hidas, mutta KOKO MATKA JUOSTEN! WUHUU! Lepo oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä :) Ja olipas ihan eri motivaatiokin juosta kuin viimeksi. Tiedättekö sen tunteen kun juoksee ja tajuaa: "ei helvetti, minä jaksan koko tämän lenkin ja jaksaisin vielä pidemmällekkin!"

Kuva täältä

Kyllä minä sen 7,5 km vielä silloin elokuussa juoksen. Ihan varmana.


Illan loppukevennys ja muksaa viikkoa kaikille!

Lisää kuvateksti

Lenkkeily ei maistu

Kuva täältä

Lähdin tänään lenkille töiden jälkeen, mutta lenkki ei kulkenut sitten huonostikkaan. Ajattelin juosta, mutta jouduin vaihtamaan melko pian kävelyyn. Säärien etuosaan alkoi sattua, kulkeen pisti, syke hyppäsi heti pilviin, vettä satoi jne jne. Vartaloni on väsynyt. Viimeisen kahden viikon aikana on minulla ollut kaksi vapaapäivää, joista toinen meni siskonpojan rippijuhlissa. Vaikka juhannuksesta ei tullutkaan aivan niin rauhallinen kuin olin ajatellut, lauantaina sain onneksi nukkua pitkään ja källäillä isän kanssa kotona. Taivaalle kiitos juhannuksena ei tullut juhlittua, krapula tästä vielä puuttuisi.

Mietin noita jalkojani, etten todellakaan halua kivun kehittyvän penikkataudiksi. Tiedän että osa kivusta johtuu uusista lenkkareista, koska myyjä sanoi että kun jalka on nyt astuessa eri asennossa pronaatiotuen ansiosta joutuvat eri lihakset töihin kuin ennen ja näin kipeytyvät. Mutta silti. Minun pääasiallinen lenkkeilyalusta on asfaltti, joka on pahin mahdollinen. Alusta ei jousta yhtään ja isku tulee kovana jalkaan. Keväällä pelkäsin polvieni puolesta, mutta ne eivät ole vielä ainakaan oireilleet. Tässä meidän lähettyvillä ei vain ole mitään hyviä polkuja ja toisekseen en halua minnekkään pusikkoo itikoiden syötäväksi. Olen vähän nössö, tiiän :D

Kuva täältä

Tossa lenkillä päätin, että en halua tehdä lenkkeilystä itselleni kidutusmuotoa vaan nyt tauon paikka. Haluan tehdä lenkkeilystä itselleni elinikäisen harrastuksen, jota haluan harrastaa ja kehittyä siinä. Silloin sen täytyy olla mukavaa. Ja tiedän tiedän,  että  se kun sattuu kuuluu asiaan ja siitä se "voittajan olo" tuleekin, mutta tämä on nyt erilaista kipua. Sitä huonoa kipua. Hyvää kipua on kun ei meinaa saada happea kun on juossut ylämäen päälle täysiä tai kun lihaksiin sattuu aamulla eilinen punttitreeni.


Tämän viikolla en aio lenkkeillä enää kertaakaan, mutta liikuntaa toki harrastan! Siispä huomenna mars mars punttisalille hakemaan korttia ja rautaa nostamaan. En voi sanoa olevani kovinkaan innoissani, mutta eiköhän se vanha draivi löydy kun sinne kellariin könyää. Lisäksi ajattelin käydä pyöräilemässä taas pidemmän lenkin. Katsellaan taas niitä juoksuhommia ensi viikolla.

Milta kuulostaa tälläinen sunnitelma?

-25%

Ihanaa juhannusta kaikille! Nyt voin lyhyesti ja ytimekkäästi vain todeta että ensimmäinen kymmenen viikon etappi saavutettu kun eilen aamulla puntarin lukemiksi tuli 94,1 kg eli painoa on tippunut 5,3 kiloa. En voisi olla juuri iloisempi!!!!


Mikä on muuttunut?


1. Olen virkeämpi. Sen on ainakin poikakaverini huomannut.
2. Jaksan asioita paremmin, kuten pyöräillä ja tehdä töitä.
3. Kasvojeni iho on paremmassa kunnossa.(Tosin ei juuri nyt eilen syömieni sipsien ansiosta)
4. Olen pystynyt vähentämään herkkujen syöntiä. Kts. kohta 3.
5. Vaatteeni istuvat paremmin.
6. Olen ylpeä itsestäni


Mutta tämä oli vasta 1/4 etappi. nyt voin vetää henkeä, taputtaa itseäni olalle,  todeta : "Minä tein sen!" ja suunnata katseen tulevaan. Vielä olisi 15 kg jäljellä, mutta minä pystyn siihen.

Seuraavan tavoitteen olen asettanut kolmen viikon päähän, jolloin lähdemme juhlimaan äitini 60-vuotissyntymäpäivää Tallinnaan. Silloin lentokoneeseen pitäisi kiivetä nainen, jonka paino olisi 92,4 kg. Eli tiukat kolme viikkoa on edessä.

Voin sanoa, että odotan innolla sitä kun ihmiset huomaavat painonpudotukseni ja kommentoivat sitä. Se on toisaalta tyhmää, mutta on hienoa saada positiivista palautetta työstään. Toinen asia, mitä odotan on se että huomaan jonkun vaatteen käyneen minulle liian isoksi ja saan sitten laittaa sen roskiin ajatuksella :"ei enää ikinä".


Ihanaa juhannusta vielä kerran kaikille!

Ompahan se sitten tehty

Minä en ole aamuihminen. Minä pidän pitkistä aamuista, kun saan nukkua pitkään,  hiihdellä lopulta herättyäni kotona aamutakissa, juoda rauhassa kaksi kuppia kahvia, istua koneella, lukea lehteä, tehdä vähän kotitöitä ja laittautua rauhassa töihin.

Enkä todellakan ole aamu-urheiluihminen. Tämä tuli todistetuksi taas tänä aamuna. Eilen illalla laiskotti ja satoi, joten siirsin eiliselle aikomani lenkin tähän aamuun. Herätyskello soimaan klo 8.00 ja parin torkun jälkeen ylös sängystä klo 8.15. Vaatteet päälle, hörppy vesilasista ja olin jo 8.30 pyörätiellä kävelemässä lihaksia lämpimiksi. Juoksin sellaisen 3,5 km jonka jälkeen iski täydellinen väsy. Loput 4,5 km meni lyhyttä pätkää juosten pääosin kuitenkin kävelin. Voi ärsytyksen määrää!

Mä en tajua kuka sadisti on keksinyt sen kansanviisauden, että aamulenkillä ennen aamiaista olisi paras teho laihduttaminen kannalta. Voi olla joo, mutta onhan se nyt hirveintä paskaa ever lähteä lenkille yön jälkeen syömättä. Ja tekisi mieli samaan syssyyn lyödä turpaan jokaista, joka vannoo aamu-urheilun nimeen kun "siitä tulee niin energinen olo koko päiväksi" tai " se on sitten siltä päivältä tehty". Entäs nyt, kun lenkki meni täysin mönkään niin siitä jäi vaan paska fiilis koko päiväksi. Eniten harmittaa, että äksyilin lenkin jälkeen poikaystävälleni ja pilasin myös hänen päivänsä. Anteeksi kulta!

Et ei mulla muuta.